Henkisen munan kasvatus

Keskiviikkoillan sietämättömässä keveydessä ajattelin sitten kirjoittaa vähän lisää päänleviämisenestotekstiä. Niin kuin joku omassa blogissaan osuvasti sanoo, kiltit naiset harvoin tekevät historiaa. Tämähän pitää erittäin hyvin paikkaansa, mutta silti tämä perikristillinen ja kaksinaismoralistinen yhteiskunta suoltaa tyttöjä, jotka ovat hiljaisia, tekevät läksynsä, saavat hyviä arvosanoja, tekevät kotityöt, kampaavat hiuksensa, meikkaavat kauniisti, pukeutuvat sievästi, ottavat huomioon toiset ennen itseään ja vastaavat kun kysytään. Näistä tytöistä kasvaa naisia, jotka ovat hiljaisia, tekevät kotityöt, käyvät aikuisbaletissa tai maalaustunneilla, kampaavat hiuksensa, meikkaavat kauniisti, pukeutuvat hillitysti, ottavat huomioon toiset ennen itseään ja tekevät tämän kaiken hymyillen. Nostan käteni ja tunnustan kuuluvani tähän kyseiseen ryhmään, olen siis ns. kiltti tyttö.

Nykyään en onneksi enää niin paljon kuin ennen. Olin ennen niin sanottu kympin oppilas, nykyään osaan paljolti ajatella myös omilla aivoillani, kiitos edellisen "suhteeni". Kuten jo aikaisemmin kerrottu, tämä edellinen oli kiusaaja ja alistaja. Tietenkin alistaja tarvitsee myös aina sen, joka alistuu, joten osasyy oli myös minussa. Terapeuttini (kyllä, olen käynyt myös nuppitohtorilla) kysyi kerran: "Kuinka kauan sinä aiot tällaista sietää?" Tuo lause sai ajattelemaan, että ehkä asia ei olekaan niin yksioikoinen kuin voisi ajatella, eihän kukaan voi kohdella toista väärin jos toinen ei siihen suostu. Jotta epätasa-arvoinen valta-asetelma voisi ottaa paikkansa, toisen pitää alistua. Tuon tajuttuani aloin pikkuhiljaa nostaa päätäni ja nousta pois alistetun roolista.

Alunperin kiltti tyttö suostui olemaan kiltti edellisessä suhteessaan, sillä toinen puoli oli tätä mieltä: (suoria lainauksia)
"Mies on perheen pää."
"Kyllä asioista voidaan aina keskustella, mutta mies on kyllä se, joka tekee päätökset ja harkitsee, ottaako naisen mielipiteen huomioon."
"Minut on kasvatettu niin, että esimerkiksi raha-asioista päättää perheessä isä."
"Tasa-arvon kasvaminen yhteiskunnassa on suurin syy ihmisten eroamiseen. Jos tasa-arvo ei olisi niin korkealla kuin se nyt on, ihmiset eroaisivat vähemmän."

Hänen lempisanontoihinsa kuului myös:
"Mitä ihmiset minustakin ajattelevat kun sinä teet noin."

Normaalin korkeakoulutuksen saaneena naisena olin aluksi täysin monttu auki kyseisiä mielipiteitä kuultuani, että mitähän vittua??? Oli pakko kysyä, olivatko mielipiteet vitsejä vai oliko minun ymmärryksessäni vikaa, sillä kyllä, aluksi jurakauden kasvatus tuntui käsittämättömältä. Kuitenkin, kertaus on opintojen äiti ja näitä mielipiteitä vuoden verran kuunneltuani aloin oikeasti itsekin niihin uskoa. Lopulta tukiryhmä eli lähimmät ystäväni ja heidän puolisonsa väänsivät asian naamani eteen rautalangasta: Tämä ei ole normaalia. Vaikka toinen elää 50- luvulla ja luulee että naisen paikka on edelleen nyrkin ja hellan välissä, minun ei tarvitse siihen suostua. Kavereiden palaute ei aluksi mennyt kovalevylle asti koska hekin ovat siis naisia ja kyseenalaistin palautteen, koska se tuli vertaisryhmältä mutta kun heidän paremmat puolisonsakin, joilla siis on sekä X- että Y-kromosomi, olivat kuin toisintoina että mitähän vittua o_O, aloin ymmärtää. Nykyään tiedän omat oikeuteni ja huomaan, että nykyinen parisuhteeni Ihmisen kanssa on hyvin paljolti samanlainen kuin vertaistukiryhmäni suhteet. Jotkut sanovat minua feministiksi, ja tässä ehkä osasyy siihen, miksi feministi sisälläni asuu. Naiset, liika kiltteys siis helvettiin ja henkisen munan kasvatukseen!