Hyvä käytös on jokaisen selviytymislippu maailmasta ja sosiaalisista suhteista. Suurin osa meistä väittää käyttäytyvänsä hyvin ja samalla tavalla sekä normaali- että virtuaalimaailmassa. Kuitenkin, tarkastellaanpa facebookia, tätä jokaisen aikaansa seuraavan urbaanin yksilön päiväharrastusta ja verkostoitumistyökalua. Aion nyt avautua suuresta maailman epäkohdasta, facebook-käyttäytymisestä.
-Tilapäivitys puolen tunnin välein: "Herttarouva leipoo." "Herttarouva syö pullaa." "Herttarouva laittaa pullat pakasteeseen ja lähtee lenkille." "Herttarouva kävi lenkillä, olipa ihana ilma!"
Eihän kukaan soittele oikeasti kavereilleen edes tunnin välein ja kerro, mitä tässä välissä on tullut tehtyä. "Kävin paskalla. Paperi loppu. Soitellaan taas, moi!"
-Ihanneminä. Facebookissa esitetään ja annetaan ymmärtää olevansa hiukkasen parempia kuin ollaankaan. Pikkaisen liioitellaan ja ainakin jätetään kertomatta:"Herttarouva tuli kolmen tunnin lenkiltä ja tekee päivälliseksi kevennettyä kesäkeittoa."
Vahingossa jäi kertomatta, että lenkki suoritettiin kaupungin alennusmyyntien kautta, matkalla käytiin alkossa, alkon edessä poltettiin rööki, takaisintulomatka vitutti kävellä räntäsateessa ja että kesäkeiton painikkeeksi Herttarouva söi juustoisen uunimakkaran.
-Herttarouva sai turpiin mafiawarseissa ja löysi farmvillen tilaltaan kuohitun sonnin. Herttarouva pyytää sinulta apua kostaakseen toiselle joukolle ja löytämään karanneen kanan.
EVVK. Kyseiset pelit ovat varmasti mielenkiintoinen ajanviettotapa, mutta kaikkia ilmoituksia kyseisiä sovelluksia koskien ei tarvitse julkaista. Se on oikeasti vapaaehtoista. Kuten liian tiuha tilapäivittäminen, sovelluksista huutelukaan ei ole mielestäni hyvää käytöstä.
-"Turkoosi." "59, LOL OMG ROFLMAO ;D."
Siis apua. Parhaassa tapauksessa kyseisten päivitysten loppuun laitetaan perushymiö, silmänisku tai LOL-hymiö. Jos ei, niin ainakin kommentoidaan toisen päivitystä kyseisillä välimerkeillä tykkäämistä unohtamatta, EIKÄ KERROTA POJILLE mitä kyseinen toiminta tarkoittaa, annetaan ihmetellä. Muistan itsekin sortuneeni kyseiseen salakieleen ja tyttöjen väliseen supsutteluun joskus, taisi olla vuonna -94. Onko tämä vähän väsynyttä vai olenko se vain minä?
torstai 14. tammikuuta 2010
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Henkisen munan kasvatus
Keskiviikkoillan sietämättömässä keveydessä ajattelin sitten kirjoittaa vähän lisää päänleviämisenestotekstiä. Niin kuin joku omassa blogissaan osuvasti sanoo, kiltit naiset harvoin tekevät historiaa. Tämähän pitää erittäin hyvin paikkaansa, mutta silti tämä perikristillinen ja kaksinaismoralistinen yhteiskunta suoltaa tyttöjä, jotka ovat hiljaisia, tekevät läksynsä, saavat hyviä arvosanoja, tekevät kotityöt, kampaavat hiuksensa, meikkaavat kauniisti, pukeutuvat sievästi, ottavat huomioon toiset ennen itseään ja vastaavat kun kysytään. Näistä tytöistä kasvaa naisia, jotka ovat hiljaisia, tekevät kotityöt, käyvät aikuisbaletissa tai maalaustunneilla, kampaavat hiuksensa, meikkaavat kauniisti, pukeutuvat hillitysti, ottavat huomioon toiset ennen itseään ja tekevät tämän kaiken hymyillen. Nostan käteni ja tunnustan kuuluvani tähän kyseiseen ryhmään, olen siis ns. kiltti tyttö.
Nykyään en onneksi enää niin paljon kuin ennen. Olin ennen niin sanottu kympin oppilas, nykyään osaan paljolti ajatella myös omilla aivoillani, kiitos edellisen "suhteeni". Kuten jo aikaisemmin kerrottu, tämä edellinen oli kiusaaja ja alistaja. Tietenkin alistaja tarvitsee myös aina sen, joka alistuu, joten osasyy oli myös minussa. Terapeuttini (kyllä, olen käynyt myös nuppitohtorilla) kysyi kerran: "Kuinka kauan sinä aiot tällaista sietää?" Tuo lause sai ajattelemaan, että ehkä asia ei olekaan niin yksioikoinen kuin voisi ajatella, eihän kukaan voi kohdella toista väärin jos toinen ei siihen suostu. Jotta epätasa-arvoinen valta-asetelma voisi ottaa paikkansa, toisen pitää alistua. Tuon tajuttuani aloin pikkuhiljaa nostaa päätäni ja nousta pois alistetun roolista.
Alunperin kiltti tyttö suostui olemaan kiltti edellisessä suhteessaan, sillä toinen puoli oli tätä mieltä: (suoria lainauksia)
"Mies on perheen pää."
"Kyllä asioista voidaan aina keskustella, mutta mies on kyllä se, joka tekee päätökset ja harkitsee, ottaako naisen mielipiteen huomioon."
"Minut on kasvatettu niin, että esimerkiksi raha-asioista päättää perheessä isä."
"Tasa-arvon kasvaminen yhteiskunnassa on suurin syy ihmisten eroamiseen. Jos tasa-arvo ei olisi niin korkealla kuin se nyt on, ihmiset eroaisivat vähemmän."
Hänen lempisanontoihinsa kuului myös:
"Mitä ihmiset minustakin ajattelevat kun sinä teet noin."
Normaalin korkeakoulutuksen saaneena naisena olin aluksi täysin monttu auki kyseisiä mielipiteitä kuultuani, että mitähän vittua??? Oli pakko kysyä, olivatko mielipiteet vitsejä vai oliko minun ymmärryksessäni vikaa, sillä kyllä, aluksi jurakauden kasvatus tuntui käsittämättömältä. Kuitenkin, kertaus on opintojen äiti ja näitä mielipiteitä vuoden verran kuunneltuani aloin oikeasti itsekin niihin uskoa. Lopulta tukiryhmä eli lähimmät ystäväni ja heidän puolisonsa väänsivät asian naamani eteen rautalangasta: Tämä ei ole normaalia. Vaikka toinen elää 50- luvulla ja luulee että naisen paikka on edelleen nyrkin ja hellan välissä, minun ei tarvitse siihen suostua. Kavereiden palaute ei aluksi mennyt kovalevylle asti koska hekin ovat siis naisia ja kyseenalaistin palautteen, koska se tuli vertaisryhmältä mutta kun heidän paremmat puolisonsakin, joilla siis on sekä X- että Y-kromosomi, olivat kuin toisintoina että mitähän vittua o_O, aloin ymmärtää. Nykyään tiedän omat oikeuteni ja huomaan, että nykyinen parisuhteeni Ihmisen kanssa on hyvin paljolti samanlainen kuin vertaistukiryhmäni suhteet. Jotkut sanovat minua feministiksi, ja tässä ehkä osasyy siihen, miksi feministi sisälläni asuu. Naiset, liika kiltteys siis helvettiin ja henkisen munan kasvatukseen!
Nykyään en onneksi enää niin paljon kuin ennen. Olin ennen niin sanottu kympin oppilas, nykyään osaan paljolti ajatella myös omilla aivoillani, kiitos edellisen "suhteeni". Kuten jo aikaisemmin kerrottu, tämä edellinen oli kiusaaja ja alistaja. Tietenkin alistaja tarvitsee myös aina sen, joka alistuu, joten osasyy oli myös minussa. Terapeuttini (kyllä, olen käynyt myös nuppitohtorilla) kysyi kerran: "Kuinka kauan sinä aiot tällaista sietää?" Tuo lause sai ajattelemaan, että ehkä asia ei olekaan niin yksioikoinen kuin voisi ajatella, eihän kukaan voi kohdella toista väärin jos toinen ei siihen suostu. Jotta epätasa-arvoinen valta-asetelma voisi ottaa paikkansa, toisen pitää alistua. Tuon tajuttuani aloin pikkuhiljaa nostaa päätäni ja nousta pois alistetun roolista.
Alunperin kiltti tyttö suostui olemaan kiltti edellisessä suhteessaan, sillä toinen puoli oli tätä mieltä: (suoria lainauksia)
"Mies on perheen pää."
"Kyllä asioista voidaan aina keskustella, mutta mies on kyllä se, joka tekee päätökset ja harkitsee, ottaako naisen mielipiteen huomioon."
"Minut on kasvatettu niin, että esimerkiksi raha-asioista päättää perheessä isä."
"Tasa-arvon kasvaminen yhteiskunnassa on suurin syy ihmisten eroamiseen. Jos tasa-arvo ei olisi niin korkealla kuin se nyt on, ihmiset eroaisivat vähemmän."
Hänen lempisanontoihinsa kuului myös:
"Mitä ihmiset minustakin ajattelevat kun sinä teet noin."
Normaalin korkeakoulutuksen saaneena naisena olin aluksi täysin monttu auki kyseisiä mielipiteitä kuultuani, että mitähän vittua??? Oli pakko kysyä, olivatko mielipiteet vitsejä vai oliko minun ymmärryksessäni vikaa, sillä kyllä, aluksi jurakauden kasvatus tuntui käsittämättömältä. Kuitenkin, kertaus on opintojen äiti ja näitä mielipiteitä vuoden verran kuunneltuani aloin oikeasti itsekin niihin uskoa. Lopulta tukiryhmä eli lähimmät ystäväni ja heidän puolisonsa väänsivät asian naamani eteen rautalangasta: Tämä ei ole normaalia. Vaikka toinen elää 50- luvulla ja luulee että naisen paikka on edelleen nyrkin ja hellan välissä, minun ei tarvitse siihen suostua. Kavereiden palaute ei aluksi mennyt kovalevylle asti koska hekin ovat siis naisia ja kyseenalaistin palautteen, koska se tuli vertaisryhmältä mutta kun heidän paremmat puolisonsakin, joilla siis on sekä X- että Y-kromosomi, olivat kuin toisintoina että mitähän vittua o_O, aloin ymmärtää. Nykyään tiedän omat oikeuteni ja huomaan, että nykyinen parisuhteeni Ihmisen kanssa on hyvin paljolti samanlainen kuin vertaistukiryhmäni suhteet. Jotkut sanovat minua feministiksi, ja tässä ehkä osasyy siihen, miksi feministi sisälläni asuu. Naiset, liika kiltteys siis helvettiin ja henkisen munan kasvatukseen!
Tyttöjen ilta
Viime lauantaina kävin pitkästä pitkästä aikaa ulkona ihan vain tyttöporukalla. Työpaikallani on käynnissä pieni työtaistelu joka on kestänyt jo muutamia viikkoja. Uskokaa tai älkää, viikkojen kökkiminen kotona/toisen kämpillä alkaa syömään jo naista... Kävimme siis kahden parhaan ystävättäreni kanssa tuulettumassa ja tämä oli siis eka kerta tyttöjen kanssa ulkona sinä aikana, kun olen seurustellut tämän oikean Ihmisen kanssa, vaikkakin olemme tehneet niin jo useamman kuukauden. Hämmentävintä tässä illassa oli se, että siitä ei tullut mitään numeroa!
1. Minun ei tarvinnut anoa lupaa lähtöön kahta viikkoa ennen.
2. Minun ei tarvinnut tuntea syyllisyyttä lähdöstäni sen päivän aamusta alkaen.
3. Minun ei tarvinnut pohtia vielä tuntia ennen lähtöä, pitäisiköhän sittenkin jäädä kotiin.
4. Toinen ei soitellut minulle joka viidestoista minuutti kun olin poissa, että "Miten siellä menee?", "Ketä siellä on?", "Missä te olette?" "Milloin tulet kotiin?" "Tuotko ruokaa; haluan ehdottomasti pitsaa kinkulla, aurajuustolla, katkaravulla ja majoneesilla."
5. Minulle ei tullut yhtään tekstiviestiä jossa kysyttäisiin/sanottaisiin edellämainittuja asioita.
6. Minulla ei ollut kotiintuloaikaa.
7. Minua ei kohdannut yhtäkään huutokysymyspatteristoa kotiintullessani.
8. En saanut päälleni huutoa ja haukkuja siitä, että pitsassa ei ollutkaan majoneesia.
9. En saanut huutoa klo 05.00 aamulla siitä, että kyseinen kellonaika ei ole sopiva tulla kotiin seurustelevalle naisihmiselle.
10. En saanut kieltoa tavata enää ystävätärtäni, joka oli pitänyt minua poissa kotoa noin pitkään eikä kukaan kyseenalaistanut kyseisen ystävättäreni seuran sopivuutta minulle.
11. Minulle ei sanottu "Oli muuten viimeinen tyttöjen ilta hyvin pitkään aikaan." eikä kohdeltu muutenkaan kuin holhouksenalaista.
12. En saanut haukkuja siitä, että pidin toista nälässä näin pitkään kun en tuonut ruokaa aikaisemmin.
13. En saanut huutoa siitä, että en ollutkaan vastannut illan kuudenteen tekstariin, eli en ilmoittanutkaan itsestäni illan aikana tarpeeksi ja tämä toinen oli siis huolesta soikeana valvonut koko yön.
Kyllä, tämä kaikki voi tapahtua yhden tyttöjen illan aikana. Aikuinen ihminen voi olla lapsen tasolla ja tätä voi olla vaikea käsittää jos ei ole itse asiaa kokenut. Tämä viime viikolla tapahtunut ilta oli siis hyvin virkistävä ja kaikkiaan onnistunut ja normaali. Tuo normaalin määritelmä onkin hurjasti uudelleenmuotoutunut elämässäni viime kuukausina. ;)
1. Minun ei tarvinnut anoa lupaa lähtöön kahta viikkoa ennen.
2. Minun ei tarvinnut tuntea syyllisyyttä lähdöstäni sen päivän aamusta alkaen.
3. Minun ei tarvinnut pohtia vielä tuntia ennen lähtöä, pitäisiköhän sittenkin jäädä kotiin.
4. Toinen ei soitellut minulle joka viidestoista minuutti kun olin poissa, että "Miten siellä menee?", "Ketä siellä on?", "Missä te olette?" "Milloin tulet kotiin?" "Tuotko ruokaa; haluan ehdottomasti pitsaa kinkulla, aurajuustolla, katkaravulla ja majoneesilla."
5. Minulle ei tullut yhtään tekstiviestiä jossa kysyttäisiin/sanottaisiin edellämainittuja asioita.
6. Minulla ei ollut kotiintuloaikaa.
7. Minua ei kohdannut yhtäkään huutokysymyspatteristoa kotiintullessani.
8. En saanut päälleni huutoa ja haukkuja siitä, että pitsassa ei ollutkaan majoneesia.
9. En saanut huutoa klo 05.00 aamulla siitä, että kyseinen kellonaika ei ole sopiva tulla kotiin seurustelevalle naisihmiselle.
10. En saanut kieltoa tavata enää ystävätärtäni, joka oli pitänyt minua poissa kotoa noin pitkään eikä kukaan kyseenalaistanut kyseisen ystävättäreni seuran sopivuutta minulle.
11. Minulle ei sanottu "Oli muuten viimeinen tyttöjen ilta hyvin pitkään aikaan." eikä kohdeltu muutenkaan kuin holhouksenalaista.
12. En saanut haukkuja siitä, että pidin toista nälässä näin pitkään kun en tuonut ruokaa aikaisemmin.
13. En saanut huutoa siitä, että en ollutkaan vastannut illan kuudenteen tekstariin, eli en ilmoittanutkaan itsestäni illan aikana tarpeeksi ja tämä toinen oli siis huolesta soikeana valvonut koko yön.
Kyllä, tämä kaikki voi tapahtua yhden tyttöjen illan aikana. Aikuinen ihminen voi olla lapsen tasolla ja tätä voi olla vaikea käsittää jos ei ole itse asiaa kokenut. Tämä viime viikolla tapahtunut ilta oli siis hyvin virkistävä ja kaikkiaan onnistunut ja normaali. Tuo normaalin määritelmä onkin hurjasti uudelleenmuotoutunut elämässäni viime kuukausina. ;)
tiistai 12. tammikuuta 2010
Suhteettomuusteorian lähtökohta
Tämä blogi, Suhteettomuusteoria, kertoo elämästä ja ihmissuhteista. Suhteet voivat olla myös suhteettomia, musta onkin valkoista ja asiat näyttävät vaihtavan paikkaa. Pelin henki on kuitenkin se, että pelin sääntöjä ei kerrota, mutta jos kerrotaan niin ne muuttuvat välittömästi. Elämä onkin peliä ja pelaat sitä itse perkeleen kanssa. Perkele voi myös vaihtaa peliä kertomatta sinulle ja hän voittaa. Aina. Perkele ei häviä. Olen siis seurustellut narsistin, tuon ihmisen irvikuvan, kanssa.
Nykyinen parisuhteeni on kaikkea sitä, mitä ihminen voi haluta. Seurustelen oikean Ihmisen kanssa ja olen hyvin onnellinen. Tuo Ihminen on näyttänyt minulle taas oikean elämän säännöt, näyttänyt uudestaan normaalin määritelmän ja saanut minut luottamaan taas siihen, että minullakin on oikeus olla.
Nykyinen parisuhteeni on kaikkea sitä, mitä ihminen voi haluta. Seurustelen oikean Ihmisen kanssa ja olen hyvin onnellinen. Tuo Ihminen on näyttänyt minulle taas oikean elämän säännöt, näyttänyt uudestaan normaalin määritelmän ja saanut minut luottamaan taas siihen, että minullakin on oikeus olla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
